Urotyö

Miksi se, että isä viettää viikonlopun lasten kanssa (ilman vaimoaan tai omaa äitiään), on urotyö? Miksi isä ei pärjäisi? Onhan hän sentään lasten isä, ja lapset omia. Pärjäsin juuri kuukauden, mutta koska olen äiti, kukaan ei kyseenalaista.

- Penni

Nollasta sataan

Kävelymatka päiväkodista kotiin 1 km.

Matkaan käytetty aika 55 min.

Matkanvarren leikkipuistoista tutkittiin 2/3.

Oksamiekkoja 3 kpl.

Vesilätäköitä 5 kpl.

3v: Saanko mennä vesilätäkköön?

Ä: Saat.

3v: Katso miten paljon vaahteranlehtiä! Ainakin sata!

Ä: Niinpä on. Katsopas noita keltaisia, ja tuota punaista vaahteraa. Upea!

3v: Mä rakastan vaahteranlehtiä!

…

3v: Mitä nämä kepit ovat?

Ä: Ehkä siihen tulee uusi tie. Leveämpi pyörätie.

3v: MÄ EN HALUU uutta tietä!!! Ihan tyhmää!!

…

Ä: Älä juokse auton alle! Odotetaan, että auto menee ensin!

3v: MÄ HALUUN juosta auton alle, että pääsen toiselle puolelle tietä!

Ä: Se sattuu aika paljon, kun sä et ole mikään supermies...

3v: Eipäs satu. Mä olen transformeri. Milloin musta äiti tulee transformeri ja voin heitellä autoja?

Ä: Ei susta tuu, kun sä olet ihminen. (Naama alkaa taas vääntyä) … mutta aina voi leikkiä olevansa transformeri.

3v: MÄ HALUUN kellon!

Ä:???

3v: MÄ HALUUN kellon. Oman. Pienen.

Ä: Jos mä lainaan jonkun omistani?

3v: EIKU OMAN! Keltaisen. Sopivan. (Kyyneleitä)

….

Parka

Pitäkää kauppiaat kevyttoppatakkinne! Pienen ihmisen raivoisa pohdinta, pitkä, lyhyt, lyhyt, pitkä, trendikäs vai mukavuudenhaluinen päättyi, kun kaivoin kaapista vanhan, sopivasti haalistuneen vihreän, jo parsitunkin, mutta voi niin klassisen parka parkani. Jonka iäkkyyden totesin, kun yritin tunkea puhelinta taskuun. Takki todellakin on ajalta, jolloin kännykkä vielä mahtui käteeni - ja taskuun! Mutta takki on kevyesti topattu, ja  parka. Olen joka tapauksessa muodin aallonharjalla. Hah.

- Penni

Multitasking

Tapahtui noin viiden päivän aikana.

Uimarannan parkkipaikalla vääntelehdin hellemekon ja auton suojassa bikinejä ylleni ja samalla paimennan lasta juoksemasta autojen alle. Rennosti avainkättä heilauttaen naksautan ovet lukkoon. Miehen (sen saman, jolta lymyilin) ääni huudahtaa: ”Laitan tämän teidän auton takaovenkin kiinni!”

Lapseni reppua kaivaessani käteen osuu kelmuunsa homehtunut pannaripala mummilta.

Kun mikrosta löytyy edellisen päivän lounas, olen vakuuttunut, että a) loma on sulattanut aivoni, b) tarvitsen lisää lomaa, c) multitasking ei ole minua varten.

Oma piiskuri

Joskus vain on pakko juosta.

Ikioma kirittäjä ikivanhoihin Brioihin, juoksulenkkarit jalkaan ja menoksi. "Juokse äiti, juokse! Lujempaa! Jaksatkosää!? Pistääkö sua mahaan? Lujempaa!" Ja äiti askelsi. Kovin oli työntäminen rankempaa kuin pikkuvauva-aikana, vaikkei meillä silloinkaan mitään varsinaisia juoksukärryjä ollut.

Napero ei ollut täysin tyytyväinen saamansa vauhdin hurmaan, mutta äiti sai ihan kelpo treenin.

Valivali

Kesällä on ollut aikaa ja mahdollisuuksia kuunnella kanssaihmisiä. Voi hyvänen aika. Aika monen naisen (äitivaimon) puhetyyli ja -sävy on mäkätystä, naputusta, tyytymätöntä, kyllästynyttä. Kuunteleeko kukaan koskaan itseään? Kuka?

Lämpimänä päivänä rannalla:

Mies tokaisee small talk -sävyyn: "Taisi niska eilen kärähtää." Johon nainen kivahtaa: "Nosta kaulus pystyyn!" "Nooo, en mä, ei tarvi", vastaa mies. "Älä sitten valita!" ärähtää nainen. Kuka valitti!?!?

Voi hyvänen aika.

No, ehkä äitivaimolla vain oli huono päivä.

Säihkettä elämään

Joskus hairahdun kuvittelemaan, että olen hyvin toimeentuleva. Yleensä tila iskee kosmetiikkaosastolla, siellä kalliilla puolella. Joskus näin on käynyt myös huonekalukaupassa. Kerran autokaupassa. Tämänkertaiset ostokset olivat tarkkaan harkittuja, tai no, ainakin osa niistä. Ja täydellisen konkurssin pelasti lahjakortti, jonka olin päättänyt käyttää äärimmäisen itsekkäästi ihan itseeni.

Pari viikkoa luksuslitkuja naamaani lätkineenä voin taas kerran todeta, että ihanaa. Olisipa aina varaa muuhunkin kuin markettikamaan. Uskon kaiken, mitä merkkituotteista sanotaan. Oli se totta tahi ei.

Naamasta näkee :)

Elämässä kiinni

Jotenkin tuntuu siltä, että jos ei valita, synkistele ja kurjistele, on jollain tavalla huono ihminen. Tällä hetkellä pitäisi ainakin läpikäydä ikäkriisiä, voivotella arjen raskautta, rahojen riittämättömyyttä ja ainaista väsymystä. Kun eräässä seurueessa totesin ikäkriiseilevälle, että en malta odottaa seuraavan kymmenen täyttymistä, sillä mitä kaikkea upeaa ja ihmeellistä minulle sitten tapahtuukaan, kun mennytkin kymmen on tarjonnut niin paljon hienoja asioita! sain vastaukseksi kummeksuvan katseen ja tokaisun "olet varmasti työstänyt tuota ajatusta oikein toden teolla." En edes ole. Satun vain ajattelemaan näin. Olen ehkä viimeinkin ymmärtänyt olla elämässä kiinni.

Lehdetön

Olen tietoisesti lopettanut kaikki aikakauslehtitilaukseni. Ihanista, kiiltäväkansisista lähtivät ensiksi naistenlehdet hius-, meikki,- ja muotivinkkeineen. Lehdissä olisi varmasti ollut myös paljon asiallista luettavaa, mutta en oikeasti ehtinyt kuin selailla ja lehteillä. Sitten olivat vuorossa tyylikkäät sisustuslehdet. Iltapäivän teehetki sohvannurkassa painoväreiltä tuoksuvaa lehteä selaillen. Haaveillen ja suunnitellen. Historiaa.

Lehdettömänä huomasin, että minulla ei ole enää "pakollisia hankittavia". Vaatekaappini ei pursua trendikkäitä virheostoja, jos kohta se ei edelleenkään ole myöskään täydellinen. En haaskaa voimiani etsimällä juurisitäihanaakolttua, jota lehden must have -sivulla esiteltiin. En myöskään harmittele joka kuukausi sitä, ettei kodistani vieläkään saa design-kohdetta tai että se ei ole "kekseliään omaperäisen hauskasti löytötavaroilla sisustettu". Lisäksi säästän joitakin kymppejä selvää rahaa.

Mikä vapauden tunne!

PS Ilahdutin toissapäivänä puhelinmyyjää ja tilasin edullisen jakson erästä kauneuteen ja muotiin keskittyvää lehteä, ikään kuin kesälukemiseksi. Kaupantekijäiset olivat huumaavat, ja saan pari numeroa sisustuksestakin.

Ilo ja inspiraatio

Päivien ilon aiheet vaihtelevat laidasta toiseen. Toiset ilot ovat syvällisiä, toiset ihanan hattaraisia. Yleensä ilon aiheuttaja on ipanainen. Tänään se oli uusi kurssikaveri. "Tykkään sun tyylistä, saako sen kopioida." Hämmennyin. Voi kiitos ja saa! Hienoa, jos voin olla inspiraationa jollekin, sillä lukuisat ihmiset ympärilläni  innoittavat minua.

Parisuhteista

Viime aikoina olen useammin kuin kerran jäänyt miettimään pariskuntia ympärilläni. Osa on ollut vuosia yhdessä, kasvanut toiseen kiinni. Elämä ja parisuhde on, no, ok. Jossain vaiheessa havahdutaan siihen, että tässä ollaan, yhdessä junnataan kahdeksatta vuotta, on ”ihan kivaa”. Kaverit ympärillä astuvat avioon, lapsia alkaa syntyä yhdelle jos toiselle. Toiset taas päätyvät eri teille. Pitäisikö sitä meidänkin? Naimisiin. Tai ainakin lapsi, kun ei ihan nuoriakaan enää olla.

Sitten on niitä, jotka kohtaavat sen oman oikeansa, puoliskonsa. Ihmisen jonka kanssa haluavat jakaa kotinsa, elämänsä, ajatuksensa. Mennään rakkaudesta naimisiin. Tehdään rakkauslapsia. Eletään hyvä, lämmin elämä yhdessä.

Olen varmasti lukenut pari romanssia liikaa, kun en saa tekstiin ripaustakaan kyynisyyttä.