Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Minut jätettiin yllättäin yksin kotiin; koutsi vei itsensä ja naperon mummilaan sadepäivää viettämään. Ja mitä minä teenkään: opettelen uutta jumppaohjelmaa, yritän ladata sadatta kertaa videota, saada viime hetkellä valokuvat joulukorteiksi nettilataamossa. Ja toimiiko mikään? Ei. Video on väärä tiedosto, uusi iPod katkoo musat 20 sekunnin soiton jälkeen, joulukorttilataamo on jumissa. Lounaaksi söin sentään kolmasosan omenapitkosta ja pari suklaapalaa. Teepusseja olen liottanut jo kolme puoleen päivään mennessä. Stressikäyrä on koholla. Jokseenkin.

Kakkuja kanssa

Vietimme taannoin kaksivuotissynttäreitä. Onneksi sankari ei ole vielä vaatimuksissaan  kovin mieletön... Iskän taiteilema jäätelöautokakku :D Vaviskaa sokerileipurit!

Optimismia

Peruspessimisti päätti tänä aamuna - yön yli ajatusta kypsyteltyään - alkaa ajatella positiivisen kautta. Ja heti aamulla töissä. Suhteellisen haastava päätös. Ihan kaikki kanssaihmiset kun eivät olleet tehneet samanlaista päätöstä. Marraskuussa. Ehdottomasti huonoin mahdollinen aika. Nyt on tarkoitus olla ja möllöttää, murjottaakin ihan luvan kanssa. Päätökseni kuitenkin pitää.

Valoa pimeään

On se vaan niin, että kun tarpeeksi on mielen päällä, pieni asia katkaiseen kamelin selän. Eilen itkeä tihrustin, kun vanha, täydellinen tähtivalosarja ei enää toiminutkaan. "Voisivat edes pienet sivuseikat onnistua, vaikka muuten kaikki tuntuukin menevän metsään." Uudet tähdet oli hankittava eikä samanlaisia tietenkään enää ole olemassakaan. Piti tyytyä sokerihuurrutettuihin. Ihan kelvoilta nuo kuitenkin näyttävät niille varatussa paikassa.

Kopio?

Joskus tuntuu siltä, että pitäisi varmaan koota kaikki blogeista tarttuneet ideat yhteen, kuvata aikaansaannokset ja selostaa alkuperä. Olen sellainen hiiviskelijä. Luen, en kommentoi tai kirjaudu. Selaan vähän niin kuin naistenlehtiä selaillaan, poimin parhaat palat ja pälätykset. Tämänpäiväinen asuvalintani oli saanut vaikutteita ulkoapäin, blogeista. Olenko kopio? Tai sitten olen viimeinkin löytänyt tyylini vuosien haeskelun jälkeen.

Pään siivousta

Joskus on ihana järjestellä päänsä sisustaa, ja se ei suinkaan järjesty tavallisella viikkosiivouksella. Jostain kumman syystä esimerkiksi vintillä häärääminen, hyllyjen järjesteleminen, ja niin kuin nyt, lapsen pieneksi jääneiden vaatteiden lajitteleminen selvensi ajatuksia kummasti.

Päivä sorkkarauta ja maalipensseli kädessä toimi sekin mainiosti. Mahtavaa aivot narikkaan -askaretta ystävän remonttikohteessa. Tällaisella päällä, hyvin tuuletetulla, järjestetyllä ja kohta myös värjätyllä ja leikatulla kelpaa palata töihin. Vaikka kyllä toinenkin lomaviikko kelpaisi.

Ilta yksin

Toisinaan Koutsilla on pelisilmää (yleensä kevyen naputuksen jälkeen) pakata itsensä ja napero yökylään mummilaan. "Jotta saat nukkua". No mikä ettei! Kynttilät palamaan, sauna päälle, lukemattomat lehdet pinoon, sohvalle lötsis, teetä ja suklaata viereen. Sitten. Pyykit koneeseen, telkkari auki, tietokone päälle ja jumppamusan tekoon, netti auki, fb ja blogit, ensimmäinen lehti auki. Suklaat kadonneet, saunominen haukotuttaa, pyykit pitää ripustaa kuivumaan. Pitäisikö vielä syödä iltapalaa?

Lihapullia

Pikkukokki "pyöräytti" parit lihapullat äidin apuna. Olivat oikein suun mukaisia. :) 

Hylkeitä ja alligaattoreita

Naperon ensimmäinen uimahallireissu tehty. Onnistuneesti kaiken lisäksi. Matalassa kahluualtaassa uiskenteli yksi riemusta kiljahdellut hylkeenpoikanen ja kaksi valkoista alligaattoria, jotka yrittivät pitää itseään lämpiminä uimalla käsipohjaa. Näky sekin. Odotin, että napero olisi ollut suuren hämmennyksen vuoksi vallan kankea, mutta mitä vielä: tajusi heti jutun jujun ja olisi tietenkin halunnut myös hyppiä reunalta altaaseen. Ensimmäiset riemastukset koettiin jo suihkussa. Suihkuava vesi kun on pienen mielestä aivan eri ihana juttu. Pukuhuoneessa ei sitten kauan nokka tuhissutkaan. Hämmennys oli kadonnut ja kärsivällisyys siinä sivussa. Ei puhettakaan hiusten föönaamisesta taikka edes peiliin kurkkaamisesta. Harjaa näytin kuontalolleni kotimatkalla. 

Takkikaupoilla

Kiitos ystävä J hyvästä takkivinkistä. Kipaisin minäkin lähikaupassa Didriksons-ostoksilla. Valikoimassa oli vain kevyesti topattu versio, mutta se kelpasi. Ja on parin viikon kokemuksella ollut hirmuisen hyvä hankinta. Hienosti tarkenee seisoskella puistossa ja kosteuttakin kestää! Miinusta ropisee ainoastaan heijastimen puutteesta, ei nauhan nauhaa. Ehkä turhan lämmin hankinta näille keleille, mutta eipähän tarvitse väliin pukea hyllyllistä kerrastoa ja fleeceä - jotakin sellaista jota en ikimaailmassa kuvitellut koskaan omistavani tai pukevani.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Vai miten sanonta menikään... Tätä syyslomaa on nimittäin suunniteltu hartaasti. Alkuviikon lapsonen on hoidossa, jotta äitinen saa keskittyä työn tekoon - ja siivoamiseen, kirpparipussin täyttöön, talvivaatteiden ehostamiseen, jumppaan, ainakin. Loppu viikko on lomailua: Ikeaa, KodinYkköstä, ostoskeskusta ja puistoa, remppareijan auttamista sekä jotakin terapiaa kuulemma. Järjestyksen ei niin väliä. Tämän päivän hommat on tehty, kiitos tietotekniikan. Enemmänkin olisi voinut tehdä, mutta kiitos tietotekniikan, ei voinutkaan.  

Lämpimäisiä

Leipomista voisi harrastella muulloinkin kuin silloin, kun aamulla löytää vain homeisia leipiä. Eipä silti juuri muuten tule leipastua kuin pakon edessä.

Poikki

Huhhuh, pakko sanoa, että olen aika puhki. Ehdin kesän aikana unohtaa, millaista työssäkäyvän arki on. Koska Koutsi tekee työtään tällä hetkellä iltojen lisäksi myös aamuisin, minä teen aamutoimet lapsen kanssa ja vien hänet hoitoon. Päivällä jaan huomioni keskimäärin 80 ihmistaimelle. Töiden jälkeen haen oman taimeni päiväkodista ja vietän hänen kanssaan intensiivisen neljä-viisituntisen, teen iltatoimet - ja nykyään myös nukutan yöunille. Sama kuvio toistuu jokaisena arkipäivänä. Jos Koutsin aikatauluun tuleekin joku muutos, se ei koske meitä, sillä lapselle kelpaa vain äi-ti. Varhaiset aamut eivät jakaannu edes viikonloppuna, sillä vain äidin kanssa voi katsella Teletappeja. En valittaisi, jos olisin oikeasti yksinhuoltaja, mutta kun en ole. Ruokakuntamme aikuisvahvuus on kaksi täysi-ikäistä.

Yöunistani en kuitenkaan ole aikonut pihistää. Se meistä joka päivisin kuluttaa sohvaa tyhjässä ja hiljaisessa kodissa, saa pitää neliöt asuinkunnossa. 

Sitä odotellessa...

Vaikeaa

Kyllä on vaikeaa olla nainen. Ja varmasti vielä vaikeampaa olla naisen mies. Mitään ei mies tee oikein, ei edes ole oikein. Myönteisiä ajatuksia ja seikkoja teoista ja olosta pitää hakemalla hakea, vaikka oikeastihan mies tekee, yrittää ja varmaankin hipsii hiljaa seinänvieriä pitkin myrskyjä välttääkseen.

Kesälomalla kaikki oli helpompaa, aurinkoisempaa, toimivampaa. Työkö tämän naisen mielen myrkyttää?

Arki

Taas se alkoi, meidän arki. Koutsi illat töissä, me I:n kanssa kotona - tai milloin missäkin. Tämä viikko ainakin on juostu paikassa jos toisessakin. Valoisalla ja kesäisellä tämä vielä menee suuremmitta tuskitta, mutta annapa olla kun illat pimenee, lokakuu vaihtuu marraskuuksi, taivas ja asvaltti ovat saman värisiä. Kotia valaisemaan eivät riitä olemassaolevat watit. Olohuoneen katosta puuttuu edelleen valaisin. Sopiva maksaa liikaa, epäsopivia ei ole ollut aikaa käydä etsimässä. 

Yksin jos olisin, voisin käpertyä hämärään; hämyiseen kynttilänvaloon viltin sisään sohvan nurkkaan, niin kuin kirjoissa on tapana tehdä. Ja joskus tein minäkin. Ehkä taas joskus teen uudelleen.

Takatummennukset

Sitten kun, tai ehkä joskus kun minulla on varallisuutta hankkia auto niillä lisukkeilla, joilla itse haluan, myös meillä on laseissa tummennukset. Varsinkin lapsen kanssa äärimmäisen kätevät, eivätkä enää yhtään liian coolit tai elvistelevät.

Niin, ei, meidän autossa ei ole tummennettuja takasivulaseja, ja ei, en teippaa niihin myöskään minkäänlaista himmennintarrakalvoa. Meillä on vain imukuppiläpyskät, jotka peittävät ehkä 2/3 ikkunasta. Siksi huppari on hyvinkin kätevä ripustaa aurinkoverhoksi: on hihaa kaksin kappalein ja huppua, narujakin. Kokeiltu on, monen monituista kertaa.

Mutta kyllä, meidän autossa on onneksi ilmastointi. Ja se toimii.

Yksi yhtä ja toinen toista

Operaatio puvuston funktionaalistaminen koko aimo kolauksen shoppailtuani kaverin vaatekaapilla – ja pääkaupungin putiikkialessa.

Vintillä on hyvässä tallessa iso laatikollinen käypää vaatetta lepäämässä – tai odottamassa kirppari-innostusta. Siksi hetken jo näytti siltä, että vaatehuoneessa on väljää...

Mustat kapeat housut ovat edelleen hankkimatta. Sen sijaan mukaan on tarttunut mekko, hame, tunika ja vaihteeksi taas yksi paita lisää. Hyvällä alennusprosentilla tietenkin. 

Jälleen kerran olen matkalla yksi yhtä ja toinen toista -linjalle. Hyllyt täynnä keskenään epäsopivia vaatekappaleita.

Pehmeä pää

Älykkäiden ihmisten seurassa sitä tuntee hetken itsekin olevansa älykäs. Sitten toteaa hiljaa, että ei ole lukenut kokonaista romaania vuoteen, kahteen. Aikakauslehdistäkin katselee kuvat. Kesken on Finlandia-palkittua, Nobel-palkittua ja muuten korkeaksi todettua. Niissä on kuitenkin niin alakuloinen pohjavire, ettei niihin tee mieli tarttua. Kärsimystä, ahdistusta, päihdeongelmia, miestappoa, kipeää äitisuhdetta – mihinkään en saa otetta. Ehdotus chicklitistäkään ei houkuta. Mikä minua vaivaa?!

Äitiys. Se on pehmittänyt aivot ja sietokyvyn.

Minun auto, minun ongelma

En ole koskaan katsastanut autoa. Perheemme auto ei ole ollut minun heiniäni, ja ensimmäinen omani oli niin uusi, että katsastuksen aika tuli vasta, kun olin sen myynyt eteenpäin lähtiessäni Koutsin mukana Keski-Eurooppaan. Nyt on kuitenkin katsastuksen aika. Tarkalleen ottaen viimeiset hetket käsillä. Miten se tehdään? Jos ei varaa aikaa, pitääkö omaa vuoroaan odottaa tuntikausia? Onko jonotusnumero? Jos varaa, onko sen päivän ainoa asiakas? Muistutusmainoksia on kerääntynyt nippu, tai olisi, jos olisin ne viisauksissani säästänyt. Minne siis? Mitä maksaa? Ollaanko siellä nuivia ja vihaisia? Olenko tyhmä ja avuton vai rempseä ja ronski? Uudet kesäkiekot hankin, joten rengasasioista on turha ruveta natisemaan. Pitääkö kannattaa autoliikkeen huoltopuolta ja käyttää tarkastuksessa ennen katsastusta, jotta varmistaa läpipääsyn?

Eikös se ole vähän kuin neuvola? Punnitaan viat ja mitataan päästöt, kopsutellaan ja ihmetellään. Koutsilla on kokemusta molemmista, niin neuvolasta kuin katsastuksesta. Taidankin laittaa hänet asialle.

No en sitten laittanut. Minun auto, minun ongelmat. Koska isä tietää kaiken, terävän konsultoinnin jälkeen uskalsin itse. Jonoon ja kas, saan poistua takavasemmalle joko lukemaan (naisten)lehtiä tai ihan kokonaan pois. Hyödyllistä olisi varmaankin ollut olla mukana, mutta valitsin poistumistien. Hylsyhän se sieltä lopulta napsahti. Korjaamon kautta uusintatarkastukseen. Olisihan noille satalappusille ollut muutama muukin kohde.

Alea

Ale, rea, sale. Koettu netissä, ulkomailla, kotikaupungissa. On housua, paitaa, takkia. Ruotsalaista ketjua, pikkuputiikkia, erikoisliikettä. Hyviä löytöjä, tarpeellisia. Erityisesti lapselle. Näillä pitäisi pärjätä syksyä, ellei odottamaton kasvupyrähdys yllätä. Tuskin. Päiväkodissa riittää parhaimmillaan yksi vaatekerta, yleensä jokainen ruokailu vaatii omansa – myös sen avustavan syöttäjän oman. Ensi kevääseen en uskalla vielä varautua, vaikka pitäisi. Kuulin hyllyjen välissä asiantuntevaa selostusta siitä, miten nämä ja nämä ostetaan jo valmiiksi kevättä ja ensi kesää varten. Ilmeisesti oli vankka kokemus oman lapsen kasvuvauhdista. Minulla ei. Mutta meillä kasvetaankin ihan omalla käyrällä.

Puistossa

Lähipuistossa on eri meininki aamulla ja illalla. Aamulla haahuillaan ja ihmetellään, ollaan hiljaa. Iltapäivällä tavataan eri äidit ja lapset. Jonkinlaista jutteluakin on ilmassa.

Keskustan seurapiiripuistoon tehdään treffejä myös lapsettomien kanssa. Jos haluat pysyä kartalla, ahtaudu massiivisen rakennustyömaan viereen, kerrostalojen väliin, pienehköön ja tukahduttavan kuumaan leikkipuistoon. Parkkeeraa rattaat rivin jatkoksi (viimeksi laskin 15 kärryt) tai jätä puolihuolimattomasti jonnekin (toiset 15 lisää). Silmille aurinkolasit mallia iso, ihoon rusketusta. Päästä lapsi juoksentelemaan ympäriinsä hellehattupäisen lauman sekaan ja hukkaa tämä välittömästi. Levitä omat hiekkalelut ja sano niille samalla hyvästit.

Me sanoimme hetken hyvästit myös puistolle.

Voi kaunokit

Sorry ystäväiseni. Lista asioita, joita en osaa, on suunnattoman pitkä. Kukat kuuluvat listan kärkipäähän. Eteläparveke osoittautui liian kuumaksi näille kaunokeille. Tällaisina miellyttävän pilvisinä ja viileinä kesäpäivinä lehtivihreä vielä pihisee, mutta paisteella parvekkeellamme ei jaksa edes käsittelemätön puutuoli. Säilytin pöytää ja tuoliparia talven yli katottomalla parvekkeellamme, ja keväällä vanhan lakan saattoi puhaltaa pinnoilta pois. Uutta lakkapintaa tosin ei ole näkynyt. Kohtahan sen levittäminenkin on turhaa, kun syksykin on jo ihan nurkan takana ja jouluun ei ole puoltakaan vuotta.

Jotta ei vallan synkkyyteen vajota, jotain saan jopa elämäänkin:

 

Kuppi nurin

Joskus menee kuppi nurin. Lapsella kirjaimellisesti oikeastaan aina, kun syödään. Äidillä kuvainnollisesti silloin, kun lapsen kuppi kääntyy sen yhden kerran liikaa. Tapahtui eräänä(kin) päivänä, että ruoka ei ollut valmista juuri sillä silmänräpäyksellä, kun ulkovaatteet oli saatu riisuttua: Äiti sulattaa pakastepinaattikeittoa kutosella, voitelee leipää ja pilkkoo kurkkua. Lapsi huutaa. Koutsi katsoo tv:tä. Kuinka ollakaan selän takana keitto kiehuu yli, leviää pitkin keraamista pintaa ja valuu lieden reunan yli pitkin kaapin seinää (ei, meillä ei ole integroituja kodinkoneita). Pöydässä lapsi huutaa kuumaa keittoa, kaataa kupin jos toisenkin jo ennen kuin äiti on ehtinyt pöytään ja viskoo kurkut pitkin seiniä. Äiti huokaa, hymyilee ja istuu syömään maidon, kurkunpalojen ja pinaattikeiton keskelle. Kaadetaan lisää maitoa mukiin – ja lattialle. Lopulta keittokin. Kerrankin lapsi saa syödä niin kuin itse haluaa, kukaan ei kiellä eikä muistuta pöytätavoista. Koutsi pesee lattian ennen kuin äiti ehtii kuvata sotkun.

Lyhyesti:

1. Kannattaa keittää kolme pakettia keittoa, jotta kattilaan jää syötävää.

2. Teflonkattila on oiva.

3. Pinaattikeitto irtoaa hyvin huonosti seinistä.

4. Maito haisee, jos sen pesee pois pelkällä vedellä.

5. Liesi kiiltää eikä sen takana tai alla ole enää murusia.

Kahdeksastaneljään-luksusta

Olen henkeen ja vereen rutiini-ihminen ja elän ehdottomasti ja nimenomaan kahdeksasta neljään: aamulla herätään, päivällä tehdään töitä, illalla harrastetaan tai ollaan, yöllä nukutaan. Ihanan tavallista, säännöllistä ja turvallista. Paitsi että meidän perhe ei elä niin. Kun minä ja lapsi tulemme kotiin, Koutsi lähtee töihin. Aina. Paitsi nyt kesällä, yhden kuukauden ajan meillä eletään kahdeksastaneljään-luksusta. Toisen kuukauden lomailemme kaikki yhdessä, mutta siitä ei sen enempää. Seuraavan kerran saan tätä luksusta vuoden päästä.

Ensimmäinen puistokesä

Miten se onkin niin... Koko talvi ja kevät, ihan tähän asti on leikkipuistossa ollut kovin hiljaista silloin, kun me siellä olemme. Satunnaisesti olemme törmänneet kohderyhmään. On siten ollut aivan sama, millaisissa vetimissä hiekkaa kauhoo. Ja käytännön nimessä varustus on tietenkin asiaankuuluvan kulunutta ja siksi huoletonta. Ja miten se sitten onkin niin, että kun äidin yllä on jo valmiiksi likaiset, pesussa kauhtuneet pinkeän pinkit olohousut ja entinen valkoinen yläosa (onneksi sentään uudet, puhdasolkaimiset liivit) ja lapsella kierrätysvaatetus (kivan värinen ja yhteensopiva tosin), alkaa puisto yhtäkkiä täyttyä. Lapsen riemulla ei ole rajaa, mutta äiti laskee ripeästi aurinkolasit otsalta silmille.

Nyt selvisi minullekin puiston pukukoodi.

Hiekkaa ämpäriin

Kun lumet olivat sulaneet ja leikkipuiston hiekkalaatikko täytetty uudella hiekalla, istuin laatikon reunalla ja lapioin hiekkaa ämpäriin. Koska todellisuus on tarua ihmeellisempää, minulle selvisi tämän kesän kohokohta. Silmänräpäyksen aikana näin kesäni filminauhan: istun hiekkalaatikon reunalla ja lapioin hiekkaa ämpäriin.

Milloin käyttäisin kaikkia niitä tammikuussa nettikaupasta tilaamiani ihanan raikkaita hellehepeniä?! Mikä veisi voiton leikkipuistolookissa? Maataviistävä maksimekko ja gladiaattorisandaalit vai halpahallin hiostavat tuulihousut ja marketin alelenkkarit? Vai ehkä odotusajalta hyvin säilyneet jo valmiiksi hiekan väriset shortsit? Röyhelöbikinit?Varvastossuilla ei ehdi juosta karkulaista kiinni, lenkkarit – ja mehukkaat sukat – huh ja valkoiset tennarit, no, ovat valkoiset tennarit.

En sittenkään osannut varautua kesäpäivien viettoon. Rantapäivät voinee laskea kahden käden sormilla. Sadepäiviin eivät riitä edes varpaat. Kesäisen kepeän fiinisti kaupungilla, lapsen kanssa tai ilman, korkeintaan kolme kertaa. Mummoloissa ainakin kahdesti viikossa. Omassa pihassa ja lähipuistossa: joka päivä.

Syödäkin pitää

Tämän takia meillä syö muroja vain Koutsi.

Punaisia pilkkuja

En ole koskaan oikein ymmärtänyt bloggaamisen ideaa. Miksi kertoa elämästään ja jakaa ajatuksiaan kaikille? Ja kuka ihme näitä juttuja oikein lukee? Mutta koska olen tällainen laumasielu, tottahan sitten minunkin pitää. Tämä on sitten realitya. Koska todellisuus puree.

 

Ehkä näin kesällä kun on vähemmän töitä – ja lämmin – kynä, sormet ja ajatukset luistavat paremmin.

Aamulla puistossa huomasin, että tukka on jäänyt harjaamatta ja meikki puolitiehen. Vaikka ei tuolla sinänsä ollut mitään väliä. Kaksinhan me siellä Ipan kanssa hyttysten imeskeltävänä olimme. Aloitin kyllä joka-aamuisen kaunistautumisen, mutta se jäi jotenkin kesken, kun tuli eteen yllättävä käänne. Olisikohan ollut kakkavaippajuttuja.

Meillä aamut alkaa onneksi varhain, niin ehtii tehdä kaikenlaista. Kuten saada sätkyn pienistä punaisista puremista omassa vatsanahassa. Niistä säikähtäneenä lähti kaikki sängystä irtoava koneeseen. Mietin jo koko vaatehuoneen saunottamista, mutta koska kukaan muu perheestä ei näistä kärsi, luulen, että ovat vain jotain pikkuhyttysten aikaansaannoksia (googlasin). Yksi siivousasia johti toiseen ja kolmanteen ja sitten Ipa olikin jo aika kireänä vaatimassa ulos. Kurahousua ja saappaita, voi tätä Suomen kesää.