Joskus menee kuppi nurin. Lapsella kirjaimellisesti oikeastaan aina, kun syödään. Äidillä kuvainnollisesti silloin, kun lapsen kuppi kääntyy sen yhden kerran liikaa. Tapahtui eräänä(kin) päivänä, että ruoka ei ollut valmista juuri sillä silmänräpäyksellä, kun ulkovaatteet oli saatu riisuttua: Äiti sulattaa pakastepinaattikeittoa kutosella, voitelee leipää ja pilkkoo kurkkua. Lapsi huutaa. Koutsi katsoo tv:tä. Kuinka ollakaan selän takana keitto kiehuu yli, leviää pitkin keraamista pintaa ja valuu lieden reunan yli pitkin kaapin seinää (ei, meillä ei ole integroituja kodinkoneita). Pöydässä lapsi huutaa kuumaa keittoa, kaataa kupin jos toisenkin jo ennen kuin äiti on ehtinyt pöytään ja viskoo kurkut pitkin seiniä. Äiti huokaa, hymyilee ja istuu syömään maidon, kurkunpalojen ja pinaattikeiton keskelle. Kaadetaan lisää maitoa mukiin – ja lattialle. Lopulta keittokin. Kerrankin lapsi saa syödä niin kuin itse haluaa, kukaan ei kiellä eikä muistuta pöytätavoista. Koutsi pesee lattian ennen kuin äiti ehtii kuvata sotkun.
Lyhyesti:
1. Kannattaa keittää kolme pakettia keittoa, jotta kattilaan jää syötävää.
2. Teflonkattila on oiva.
3. Pinaattikeitto irtoaa hyvin huonosti seinistä.
4. Maito haisee, jos sen pesee pois pelkällä vedellä.
5. Liesi kiiltää eikä sen takana tai alla ole enää murusia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti